Open call for tenders
Helsinki-Riihimäki kapasiteetin lisääminen, 2. vaiheen rakennuttamis- ja valvontapalvelut, lisähankinta
Construction consultancy services · for Väylävirasto · Finland · published in Finnish
What the buyer wants
Väylävirasto on päättänyt solmia 4-vuotisia puitesopimuksia Helsinki-Riihimäki kapasiteetin lisääminen, 2. vaiheen lisärahoitusosuuden rakennuttamiseen, valvontaan ja suunnitteluttamiseen liittyviin tehtäviin. Sopimusta on mahdollista jatkaa neljän optiovuoden verran vuosi kerrallaan. Lisärahoituksella toteutetaan uusi tavaraliikenteen raide, joka alkaa Hyvinkään liikennepaikalta Hangon radalta pääraiteiden länsipuolelta ylittäen Monnissa muut raiteet ja päättyy Riihimäen tavararatapihalle. Lisäksi hankkeessa toteutetaan muutoksia mm. siltoihin ja muihin taitorakenteisiin, turvalaite- ja sähköratarakenteisiin sekä meluntorjuntaan. Alueen rakentamissuunnitelmat valmistuvat arviolta vuoden 2027 alussa. Tilaaja teettää lisärahoitusosuudelle tämän puitesopimuksen perusteella rakennuttajakonsultin tehtäviä ja ratatöiden valvontatehtäviä. Toimeksiantojen tehtävät voivat olla mm. turvallisuuskoordinaattori, turvalaiterakennuttaja, sähkörata- ja vahvavirtarakennuttaja, ympäristökoordinaattori, suunnitteluohjauksen asiantuntija, sähköratatöiden valvoja, turvalaitetöiden valvoja, päällysrakennetöiden valvoja, silta- ja taitorakennetöiden valvoja, projekti-insinööri ja projektiassistentti. Puitejärjestelyn piirissä teetettävän työn määrä on yhteensä arviolta 1.500.000 euroa (alv 0 %) vuodessa ja arviolta 10.000.000 euroa (alv 0 %) puitejärjestelyn voimassaoloaikana. Arvio ei ole tilaajaa sitova. Puitejärjestely solmitaan vähintään kahden (mikäli hyväksyttyjä tarjouksia on vähemmän kuin 2 voidaan puitejärjestely solmia myös yhden toimijan kanssa) ja enintään neljän toimittajan kanssa. Sijat 3 ja 4 otetaan mukaan puitejärjestelyyn, mikäli kyseisten sijojen hyväksyttyjen vertailuhinnan erotus halvimpaan on pienempi kuin 25 %. Sopimukseen sisältyy lisäksi neljä (4) erillistä optiovuotta (2031, 2032, 2033 ja 2034). Tilaaja ilmoittaa kirjallisesti option käyttämisestä vähintään kaksi (2) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Option käyttö edellyttää molempien osapuolten hyväksymistä. Hankinnan ja tehtävien sisältö on määritelty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Companies that won similar tenders
Companies that won public tenders in the same category (Construction consultancy services) since 2024, according to EU award notices. Likely competitors, or partners for a joint offer.
- Welado · Finland3 wins · last 8 Sep 2025
- Make a BIM · Finland1 win · last 26 Jun 2026
- Suomen Rakennuttajatalo · Finland1 win · last 8 Dec 2025
- Infrasector Finland · Finland1 win · last 3 Apr 2025
- Account Professional · Czechia1 win · last 15 Oct 2025
- PRAGOPROJEKT · Czechia1 win · last 15 Oct 2025
- Asplan Viak · Norway1 win · last 27 Mar 2025
- COWI · Norway1 win · last 27 Mar 2025